Paketti on avattu ja luuria on tullut otettua käyttöön.
Ensimmäisenä laitettiin päiväykset ja kellonajat kuntoon.
Seuraavaksi yhdistettiin Nokia-tiliin jonka jälkeen päästiinkin sitten lisäilemään palveluita joita olikin varsin kiitettävästi.
- MfE
- Skype
- Google (myös Apps tilit toimii)
- Facebook
- Twitter
- CalDAV synkronointi
- Flickr
- Muu sähköposti
- Picasa
- SIP-puhelut
- YouTube
Noista sitten halutut kohdalleen ja homma jatkuu, varsin kivuttomasti otti vastaan nuo käyttäjätunnukset ja salasanat.
Jatkan kirjoitusta, kun käyttökokemuksia tulee lisää.
Käyttökokemusta on nyt vajaa vuorokausi.
Taustaksi on nyt tässä välissä kerrottava, että N9:ä edeltävä luuri oli Android 2.2 käyttiksellä varustettu ZTE.
“Napittomaan” maailmaan on ollut varsin helppoa tottua. Eniten ensimmäisten tuntien aikana kaipasin koti-nappia, jolla Androidissa pääsee viiden työpöydän keskimmäiseen näkymään. Itselläni oli tuossa näkymässä eniten käyttämäni toiminnot pikakuvakkeina tai widgetteinä.
No, eipä tuo nyt ole eniten käytetyt ohjelmat kovin kaukana nytkään kun ensimmäisen pyyhkäisyn otat ohjelmassa, niin aukeaa viimeisimmät käytetyt ohjelmat ja tämän jälkeen sitten kolmen “koti”näytön yhdistelmä.
En ole tehnyt luuriin vielä mitään virityksiä / ohjelmistopäivityksiä.
Latasin uusimman tarjotun päivityksen muutamia päiviä sitten.
Positiivisia asioita on mielestänut olleet:
+ kameran kuvanlaatu hyvässä valossa
+ käyttöliittymän / ohjelmiston sulava toiminta
+ omaan käyttööni sopivat perusohjelmat (mm. Skype, WifiHotspot, SIP)
+ selaimen jouheva toiminta
++ näytön kosketustuntuma on hyvä
++ mukana tullut suojakuori on jo suojannut puhelinta putoamisessa
++ navigointisovelluksen käytettävyys isoine näppäimineen on hyvä liikenteessä ollessa
+++ yhteystietojen yhdistäminen on tehty suorastaan helpoksi
++++ facebook-chat (jos nyt joku sellaista tarvitsee)
Negatiivisia asioita mielestäni ovat olleet:
- selaimessa ei ole omia Suosikkeja, eniten käytettävät sivut tallennetaan “ohjelmavalikkoon”
- kameran laatu hämärässä kuvattaessa oli pienoinen pettymys, demokuvat netissä antoivat liian ruusuisen kuvan
- MfE:n käyttöönoton jälkeen on puhelimessa pakollinen suojakoodin käyttö (tai en ainakaan ole vielä keksinyt kuinka sen saa pois), tämä ei korjaantunut päivityksessäkään
- Storen suppea softavalikoima (perusperus-käyttäjää ajatellen)
- – multimediaviestejä ei saa lähettää kuin kymmenelle vastaanottajalle maksimissaan kerralla??? (massa SMS kokeilematta)
- – kumisuojus värjää kuvaa herkästi värisekseen (tapauksessani punaiseksi, ongelma ei varmaan ole niin suuri mustassa luurissa)
- – oletin navigointisovelluksen olevan edistyksellisempi
- – microUSB liittimen sijainti puhelimen ylälaidassa
- – - vaakasuuntainen näyttö toimii vain osassa toimintoja (olisi hyvä toimia mm. osoitekirjassa, puhelimen lukituksen avaamisessa)
- – - – CK-300 autosarja jumittuu joskus PHONE tilaan ja pitää radion mykistettynä, pitää katkaista yhteys ja yhdistää uudelleen
- – - – yhteystietojen synkronointi on ongelmallinen, käytössä oli MfE ja nokia-tilin osoitetietojen synkronointi ja välillä yhteystiedot häviävät (tässä voi olla myös käyttäjävika)
- – - – - navigoiintisovellus jumittaa joskus (myös päivityksen jälkeen) reitin uudelleenvalintaan
- – - – - navigoinnin äänet eivät ajoittain kuulu vaikka volumea laitteesta yrittää säätää
- – - – - google apps-palveluiden puute
Olen lisännyt positiivisiin ja negatiivisiin tuntemuksiin uusia seikkoja, erotat ne useammasta + tai – merkistä.
Googlen (Apps) palveluiden lisäämisestä puhelimeen kirjoitan lisää myöhemmin.
















